Suunnistusliiton liittohallitus hyväksyi 15.12.2008 karttaryhmän 23.11.2008 tekemän esityksen karttarahan jaosta 2008. Sivun lopusta aukeavasta karttakohtaisesta listasta näkyy kullekin seuralle ja kartalle maksettava karttaraha.
Lisäksi karttarahalla on kustannettu liiton karttatoiminnan yleiskuluja kuten mm. liiton karttavastaavan ja karttakouluttajien palkkiot, karttaryhmän jäsenten ja arvokilpailujen karttatukihenkilöiden matkakustannukset, SSL:n osallistumista IOF:n ja NORD:n karttatoimintaan sekä SSL:n toimiston kartta-asioihin liittyvän työn kustannuksia.
Karttarahasta maksettiin myös ns. nuoren kartoittajan tukea seuroille, joiden kartan teki alle 20-vuotias ohjatusti. Tuen suuruus oli 150 euroa/kartta.
Karttaraha on jaettu karttojen pinta-alan ja kartoitustavan (ensi- ja uusintakartoitus, ajantasaistus ja tiedostokopio) mukaisilla perusteilla samalla tavalla jokaiselle seuralle. Arvokilpailukarttoja tuetaan enemmän kuin muita karttoja, koska arvokilpailukartta on yleensä kalliimpi. Arvokilpailukartat tehdään useimmiten uudesta pohja-aineistosta ja kartan pinta-ala on usein keskimääräistä suurempi.
Vuoden 2008 jako on perusteiltaan hyvin pitkälle sama kuin useana aikaisempana vuotena.
Kartta | Ensikartoitus €/km2 | Uusintakartoitus €/km2 | Ajantasaistus €/km2 | Kopio €/km2 |
Arvokilpailukartta 2008 | 680 | 425 | 210 | 0 |
Sprinttisuunn. arvokilp. 2008 | 680 | (425) | (210) | 0 |
Hiihtosuunn. arvokilp. 2008 | 340 | 340 | (340) | 0 |
Pyöräsuunn. arvokilp. 2008 | 340 | (340) | 340 | 0 |
Muu suunnistuskartta 2008 | 175 | 105 | 50 | 0 |
Koulukartta 2008 | 263 | 160 | 75 | 0 |
Muu sprinttisuunn.k. 2008 | 525 | 315 | 150 | 0 |
Hiihtosuunn.kartta 2008 | 85 | (85) | 85 | 0 |
Pyöräsuunn.kartta 2008 | 85 | (85) | (85) | 0 |
Arvokilpailu 2009 ennakko | 340 | 210 | 105 | 0 |
Arvokilp.pysu 2009 ennakko | 175 | 175 | 175 | 0 |
Muu kartta 2009 ennakko | 70 | 70 | 70 | 0 |
Arvokilpailu 2010 ennakko | 160 | 100 | 50 | 0 |
Muu kartta 2010 ennakko | 65 | (65) | (65) | 0 |
Suluissa olevat summat tarkoittavat, että ko. perusteita ei laskennassa tarvittu, koska ko. tyypin ja kartoitustavan karttoja ei ollut käsittelyssä.
Ennakkorahoitusta tulevien vuosien kartoilla maksetaan, koska seuroille on kertynyt jo kustannuksia mm. pohja-aineistoista ja kartoituksista.
Sprinttisuunnistuskartoille maksetaan kolmikertainen tuki muihin karttoihin nähden. Sprinttisuunnistuskartta on suuremmasta mittakaavasta ja kuvaustarkkuudesta johtuen työläämpi tehdä kuin suunnistuskartta. Toisena perusteena on aktivoida seuroja tekemään enemmän sprinttisuunnistuskarttoja, jotta lajin kilpailu- ja harjoittelupaikkoja olisi riittävästi.
Hiihto- ja pyöräsuunnistuskartoille maksetaan karttarahaa noin puolet suunnistuskartan karttarahasta. Erottelua kartoitustavan mukaan ei tehdä, koska sekä hiihto- että pyöräsuunnistuskartat tehdään suunnistuskartan pohjalta käytännössä uusintakartoituksina ja ajantasaistuksina, mutta esim. urakuvauksen suhteen ensikartoituksena.
Kopioalalle (otteelle emokartasta) ei myönnetty vuonna 2003 tehdyn linjauksen mukaan karttarahaa ollenkaan. Emokartta on useimmiten aiemmin jo saanut karttarahaa ja emokartasta tulostettujen otteiden kustannukset ovat niin vähäiset, että niiden korvaaminen karttarahasta ei ole tarpeellista.
Karttarahaa maksetaan vain raportoiduille ja julkaistuille kartoille sekä ennakkorahana sellaisille kartoille, jotka tulevina lähivuosina julkaistaan ja raportoidaan seuran ilmoituksen mukaisesti.
Seurojen saamat karttarahasummat vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Tämä johtuu seurojen karttatuotannon vaihtelevasta määrästä ja sen rahoituspohjasta. Eri kunnat tukevat seurojen kartanvalmistusta varsin vaihtelevasti. Osa seuroista ei saa kunnalta tukea lainkaan ja osalle maksetaan kaikki karttakulut, jolloin seura ei saa karttarahaa ollenkaan. Lisäksi seurat voivat saada työllisyystukea, Leader-tukea jne.
Alueittaisten yhteenvetojen tekeminen edellä mainituista maksuperusteista ja karttojen valmistuksen saamasta muusta tuesta johtuen ei ole perusteltua.
Karttaraha maksetaan seuran raportoinnin yhteydessä ilmoittamalle tilille joulukuussa 2008. Lisätietoja saa karttasihteeri Jukka Liikarilta: liikari(a)dnainternet.net.