”Olipa kerran lajiliitto, johon kuului reilut 300 jäsenseuraa ympäri Suomea. Jäsenseurojen toiminnassa oli mukana tavalla tai toisella lähes 100 000 luonnossa älynystyröitään mieluusti vaivaavaa aktiivista lasta, nuorta, aikuis- ja seniori-ikäistä tossunkuluttajaa. Keskustoimiston työntekijöiden lisäksi liitolla oli puolen tusinaa palkattua aluekoordinaattoria tukemassa alueellista valmennus- ja kilpailutoimintaa sekä kolmatta kymmentä yksistään tämän lajin parissa työskentelevää seuratyöntekijää.
Liiton laadukas nuorisotoiminta oli laajasti tunnettua ja arvostettua ja koulutukset ja tapahtumat houkuttelivat vuosittain osallistujia sankoin joukoin. Liiton koulutusvastaava piti eri toimialojen koulutuskalenterien langat käsissään huolehtien käytännön järjestelyistä. Sisällöt ja tekijät keskustelivat jatkuvasti toistensa kanssa myös toimialojen yli. Valmennuksen varustekoordinaattori vastasi maajoukkueiden ja valmennusryhmien liikkuvista palikoista ja valmennuspäällikkö keskittyi huippu-urheilun menestyksen edellytysten luomiseen sekä tukemaan ja sparraamaan kokopäiväisiä pää- ja aluevalmentajia työssään. Kilpailutoiminnassa huomioitiin niin huippusuunnistajan kuin satunnaisen kilpailijankin toiveita ja tarpeita ja säännöllisin väliajoin maassamme järjestettiin lajin kansainvälisiä huipputapahtumia. Kilpailujen laatua ja järjestämistaitoja ylläpidettiin ja kehitettiin edelleen erinomaisilla tiedonsiirto-palavereilla ja koulutuksilla ja uudet ideat kilpailumuodoista ja toteutustavoista saivat innokkaan vastaanoton. Valtion kirstunvartijat siirsivät karttarahan samalle viivalle liikuntapaikkarakentamisen kanssa, minkä seurauksena mm. jokaisen koulun lähimaastosta löytyi oma pihakarttansa. Harrastustoiminnan nousukiito jatkui vahvana harraste- ja kilpailusuoritusten määrän kasvaessa vuosi vuodelta. Lajin lisenssimaksut pysyivät kohtuullisella tasolla tarjoten kaikille halukkaille kattavan vakuutusturvan ja liudan muita huomionarvoisia etuja eikä kilpailijamaksuihin kohdistunut korotuspaineita.
Erinomainen kansainvälinen menestys ja kiinnostavat huippu-urheilijat sekä laadukas ja luotettava viestintä, vetovoimaiset päätapahtumat sekä vahva lajityö seuratasolla houkuttelivat yhteistyökumppaneita toiminnan eri tasoille. Laji näkyi säännöllisesti eri alojen medioissa sekä valtakunnallisessa TV:ssa.
Liiton hallinnoima ilmoittautumis-, ranki-, ja kilpailumaksujärjestelmä palveli koko lajikansaa moitteitta ja monet aiemmin käsityötä tehdyt työvaiheet olivat historiaa niin yksittäisen harrastajan kuin myös seura-aktiivin kohdalla, puhumattakaan liiton toimistosta. Aikaa ja energiaa pystyttiin näin ollen siis kohdistamaan itse toimintaan: toimintatapojen kehittämiseen, tiedottamiseen, vuoropuheluun ja jäsenistön palvelemiseen entistä paremmin. Tämän lisäksi liitto oli haluttu työnantaja, jossa toimintaa ohjasivat selkeät tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Yhteisesti luotu strategia näkyi jokapäiväisessä tekemisessä ja käytännön toimintasuunnitelmissa. Yhtä lailla toimintaa arvioitiin säännöllisesti strategiaan peilaten ja priorisointia tehtiin aina tarpeen mukaan. Päätöksentekoon osallistuttiin aktiivisesti ja liitossa vallitsi avoin ja kannustava ilmapiiri.
Näin liitto jatkoi olemassaoloaan ja kaikki olivat tyytyväisiä maailman loppuun asti.”
Kuten otsikosta arvaa, kyseessä oli tietenkin vain satu. Sillä muutenhan tarina olisi oikeastaan liian hyvä ollakseen totta – ja kyseessä voisikin olla Maailman Paras Suunnistusliitto?
-Piritta Forsström-