Alkukesä on jälleen penkkiurheilijalle mieluisaa aikaa. Etenkin pallourheilussa riittää tarjontaa jokaiseen mahdolliseen viestintävälineeseen. Massalajien lisäksi myös suunnistusta on tarjolla runsaasti televisiossa ja verkkomedioissa. Jukolan huomioarvo on nykyisessä suomalaisessa urheilukentässä niin suuri, että se kiinnostaa televisiotuottajia sekä katsojia. Ilahduttavasti myös muut huomattavasti Jukolaa pienemmät suunnistustapahtumat ovat löytäneet tiensä television urheilulliseen ytimeen.
Muistan yhä omasta menneisyydestä ajan, jolloin lähestulkoon pomppasin sohvalta ylös kun näin Urheiluruutuun eksyneen suunnistuspätkän. Eksyminen oli tuohon aikaan tuttua myös omalla suunnistustaipaleella, mutta sanalla saattoi kuvata monia muita itselle kysymysmerkin kuvina esiintyviä asioita. Sittemmin olen saanut omakohtaisesti huomata, ettei mediamaailmassakaan eksytä vahingossa oikeaan paikkaan ja näkyvyyden saavuttaminen kärkimedioissa vaatii urheilullista tekemistä monella areenalla.
Suunnistuksen lajimuodot ovat lisääntyneet viime vuosina, ja kisoissa on nähty vaihtelevia kokeilukonsepteja. Television on kritisoitu sanelleen liikaa reunaehtoja kilpailuihin ja kisakonseptien kärsineen suunnistuksellisuuden kustannuksella. Tilanne mielletään usein vahvaksi vastakkainasetteluksi seurattavuus vastaan suunnistuksellisuus. Vastakkainasettelun sijaan tilanne pitäisi pystyä näkemään yhteistyön haasteena. Haasteen ratkaisemisessa molempien tekijöiden pitäisi pystyä joustamaan, mutta loppupeleissä suunnistuksen pitää pysyä suunnistuksena. Näen että ainakin osittain tätä ajatusta tukee myös tämän vuoden Kytäjän Jukolan osanottajaennätys. Kytäjällä suunnistus tulee olemaan haasteellisen perinteistä ja sitä osallistujat haluavat.
Tekniset edistysaskeleet urheilijoiden seurantamahdollisuuksissa ovat luoneet työkalut, joilla voidaan rakentaa mielenkiintoinen televisioitu kilpailu suunnistuksellisuuden kärsimättä. Uskon että huolellisesti myös televisioseurannan osalta toteutettu pitkän matkan suunnistuskilpailu omaa vähintään yhtä paljon kiinnostuspotentiaalia kuin 90 minuutin jalkapallo-ottelu. Lähtökohtaisesti suunnistuksen ja jalkapallon katsojamassat ja -kohderyhmät ovat erilaiset, mutta kiinnostavuudeltaan niitä voi itse kukin vertailla.
Olemme nähneet loistavasti televisioituja suunnistuskilpailuja, mutta aina voidaan parantaa. Kisakonseptien pitää olla selkeitä ja tunnettuja, jotta katsojan ei tarvitse olla erityinen lajifriikki ymmärtääkseen lajia. Teknisessä mielessä lajilähetyksiä voisi kehittää monien lennokkaiden ideoiden mukaan, mutta monessa tapauksessa kehitys vaatisi suurempia lukuja jo entuudestaan reiluun hintalappuun. GPS-seurantaa voisi hyödyntää yhä enemmän käyttäen kuva kuvassa -tekniikoita. GPS-lähetin voisi lähettää paikkatiedon lisäksi urheilijan syketietoja. Valittuja reitinvalintavälejä voisi kuvata etukäteen suunnistajan perspektiivistä massiivisten kameravakaajien kanssa metsässä juosten. Televisiorasteille voisi laittaa suurnopeuskamerat, joilla leimauksen kortinsovittelut voidaan elää uudelleen kymmenkertaisella hidastuksella…
Nykyään suunnistuksen näkyminen pääkanavilla ja Urheiluruudussa ei ole enää yllätys. Suunnistuksella on oma valikko YLE Areenan nettipalvelussa ja Urheilusivuilla pyörii Tero Föhrin blogipalsta. Huippuliigasta ja SM-kilpailuista saattaa nähdä liikkuvaa kuvaa saman illan Urheiluruudussa. Jukolan viesti tulee kattavasti televisiosta, tänä vuonna myös koko kilpailun ajan livelähetyksenä verkossa. Lisäksi arvokisat ja muut merkitykselliset kansainväliset kilpailut, kuten tänä vuonna aloitettava Nordic O-Tour, saavat yhä enemmän televisioaikaa ja mediahuomiota. Tältä pohjalta myös suunnistaja voi kohta profiloitua sohvaperunaksi.
Aurinkoista kesää ja hämyisän elämyksellistä Jukolan yötä toivoen!