Vuoden suurin koitos talkoolaisnäkökulmasta lähestyy kovaa kyytiä. Kyseessä on tietenkin vuoden suurin suunnistustapahtuma – Jukolan viesti. Jotta Jukolan viesti voitaisiin järjestää, tarvitaan yli tuhat vapaaehtoista hoitamaan tehtäviä ratojen suunnittelusta kilpailukeskuksen rakentamiseen. Jukolan viesti on erikoistapaus ja sinne on yleensä ollut suhteellisen helppoa innostaa seuran suunnistajat ja paikkakunnan muut ihmiset töihin. Viime vuosina on kuitenkin ollut huomattavissa, että talkoolaisia ei tunnu riittävän edes tämän upean tapahtuman tarpeisiin. Salpa-Jukolakin haki vielä kuukausi ennen kilpailua useampaa sataa talkoolaista ravintolaan ja liikenteenohjaukseen.
Suunnistus ei ole niitä helpoimpia lajeja toteuttaa. Mietitäänpä vaikka seuran nuorison perusharjoituksia. Niiden järjestämiseen ei riitä se, että ohjaaja saapuu paikalla täynnä ideoita. Tarvitaan ihmisiä, jotka kartoittavat maastoa, suunnittelevat reittejä, vievät ja hakevat rasteja ja tulostavat karttoja. Tämä siis minimissään: Kuntorastien tai vaikka pienten kilpailujen järjestämisessä työmäärää vähintään tuplaantuu ja kun mennään Jukolan kokoiseen tapahtumaan, ei tuntimääriä kannata edes laskea.
Monessa seurassa on huomattu, että väen vanhentuessa innokkaiden talkoolaisten määrä vähenee. Kilpailuihin on vaikea saada liikenteenohjaajia tai muksulan pitäjiä – kun pitäisi keritä itse suunnistamaan. Omaan napaan tuijottelu ei vie mihinkään ja onneksi tulee myös uutta sukupolvea, joka ymmärtää, että ilman talkoohenkeä jäisi moni kuntosuunnistus tekemättä ja kilpailu pitämättä – ja suuri määrä lajista innostuneita vaille harrastusmahdollisuutta.
Talkoolaisten vähentyessä palkatun työvoiman määrä seuroissa on kasvanut. Näiden asioiden välillä ei kuitenkaan pidä vetää yhtäsuuruusmerkkiä. Palkattu työvoima ei vaikeuta talkoolaisten saamista, vaan ehkä jopa helpottaa sitä, kun tarjolla oleva työtaakka ei ole niin murskaava. Viikko sitten jaetut seuran kehittämistuet antoivat taas muutamalle suunnistusseuralla mahdollisuuden palkata uutta työvoimaa seuran arjen tueksi. Pääasiassa palkatut ovat valmennuspuolella toimivia henkilöitä, mutta monessa seurassa he ovat myös elintärkeitä seuran arkea pyörittäviä apulaisia. Tämä suuntaus on hyvä ja sen leviäminen laajemmaltikin on toivottavaa. Kun osa tehtävistä siirretään palkatun työvoiman harteille, saadaan lisäresursseja sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan.
Palatakseni Jukolaan, missä kaikki on suurta, myös odotukset talkoolaisia kohtaan ovat korkealla ja myös heiltä odotetaan huippusuoritusta. Jos talkoolaisia ei löydy tarpeeksi, se näkyy mm. jonoina ravintolassa tai parkkipaikoilla, ja sen tietää, millainen marmatus siitä syntyy. Sen sijaan, että pienistä vaikeuksista alkaisi valittaa, voisi talkoolaisia kohtaan ottaa ymmärtävän ja kiitollisen asenteen. Se lienee vähintä, mitä he paikalta saapuvalta suunnistuskansalta ansaitsevat.
Toivotaan, että talkoohenki elää, mutta myös uudet tuulet löytävät suunnistuspiireihin. Suuri kiitos tuhansille talkoolaisille, jotka tekevät työtään suurella suunnistussydämellä. Sen he ansaitsevat, sillä ilman heitä, suunnistuksen harrastusmahdollisuudet ja Jukolan kokoinen tapahtuma ei olisi mahdollinen.
