Kun keväällä palasin pidemmän tauon jälkeen työpaikalleni Suunnistusliitoon ja suunnistuskilpailuihin, olo oli kuin tavatessa vanhaa ystävää (ja monia heitä tulikin kisapaikoilla tavattua): Aina ei tule pidettyä tiiviisti yhteyttä, mutta aina on yhtä mukava taas tavata. Tarinaa riitti kuulumisia vaihtaessa pidemmäksikin toviksi. Vaikka aluksi olo oli vähän eksynyt, erityisesti tuttujen ihmisten ansiosta sopeutuminen takaisin kuvioihin oli helpompaa kuin aluksi olisin voinut edes kuvitella.
Suunnistusta pidetään sisäänlämpiävänä lajina, mutta toivottavasti totuus on toinen. Asiaa on vaikea tietää, kun mukana on ollut koko ikänsä. Totta varmasti on, että hyviä ja tiiviitä ystäväjoukkoja ja sitä kautta myös niitä sisäpiirinjuttuja syntyy, kun samat ihmiset kiertävät viikosta toiseen samoja kilpailuja. Uudesta harrastajasta voi tuntua, että mukaan on vaikea päästä. Konkareille ihmiset ja toimintamallit ovat usein (liiankin) tuttuja, kun taas aloittelijalle moni asia on vielä uusi ja ihmeellinen.
Toimittajajoukossa liikkuessani olen ilokseni huomannut, että vaikka sama vakioharrastajia koskeva sisäpiiriläisyys näkyy myös kisoja kiertävien toimittajien parissa, työnmerkeissä lajin pariin ”joutuneet” uudet reportterit otetaan vastaan tervetulleina. Ainakin uusia toimittajia kohtaan tuntuu riittävän kärsivällisyyttä vastata itsestään selviltä tuntuviin kysymyksiin ja muutenkin apua annetaan asiaan kuuluvalla tavalla – Joskus jopa niin, että vakionaamat joutuvat vähän paitsioon. No, kaikkien etu on, että kokemusta ja neuvoja jaellaan avoimesti lajin pariin päätyneille. Jos lajille halutaan positiivista näkyvyyttä ja uusia harrastajia, sisäpiiriläisyys ei kannata.
Kesä vaihtuu syksyksi ja on taas aika vetäytyä suunnistus(työ)kuvioista hetkeksi vähän sivummalle. Tauon pituus on tuntematon, mutta varmaa on, että kun taas tavataan, kuulumisia päivitellään entiseen malliin.
Mukavaa suunnistussyksyä ja ensi vuotta!
