Sanotaan, että ei muka opi. Itse olen sitä mieltä, että jos on tarpeeksi motivaatiota, hyvä sparraaja ja odotettavissa palkitseva lopputulos, niin varmasti oppii. Ehkä vähän hitaammin, kuin nuorempi lajinsa edustaja, mutta oppii… näin ainakin kovasti toivon.
Aloitin Suunnistusliitossa toimistopäällikön haastavan työn viitisen kuukautta sitten. Vaikka olenkin vanha järjestökonkari parinkymmenen vuoden lajiliittokokemuksella, niin paljon on ollut ja paljon on vielä tuleva uuttaa opittavaa. Rapatessa on roiskunut ja kämmejäkin sattunut, niistä viimeisimpänä Suunnistaja-lehden tuplalaskutus. Vanhoja Kartan kääntöpuolen juttuja lukiessani totesin, että tuo tuplalaskutus taitaa olla yksi toimistopäällikön tulikaste…
Sen lisäksi, että itse toimistorutiineissa on paljon haasteita, on suunnistusmaailma minulle vielä täysin avoin ja tuntematon maailma. Kouluajoilta muistan tuon ihmeellisen, kompassiksi nimetyn, laitteen. Sen käyttöä harjoiteltiin koulun maastossa ja hups, olin aina väärässä paikassa. Mikä lie vikana siinä kompassissa?! Mielestäni laitteessa oli aivan liikaa liikkuvia osia ja neulojen tulkitseminen vaikeaa kuin kahvinporoista ennustaminen.
Entäpä maastokartta! Haastavaa sen käytössä oli jo sinänsä se, että se oli oikeinpäin kädessä. Enpä tänä päivänä ihmettele sitä, kun tyttäreni kummastelee aikaisempaa matkaopas työtäni ja miten ihmeessä muka osasin opastaa turistit oikealle reitille… Montakohan vieläkin on hukassa!?
Haasteita siis riittää niin sisä- kuin ulkonavigoinnissa. Ehkä jo ensi kesänä uskaltaudun mukaan metsään kompassin ja kartan … niin ja hyvän oppaan … kanssa.
Kiitos kaikille työkavereille ja seuraihmisille kärsivällisyydestänne uusia temppuja opetellessani.
Mukavaa talven jatkoa ja hienoja hiihtoretkiä!
