Kaikki suurissa urheilutapahtumissa mukana olleet varmaan allekirjoittavat, että kisat vievät täydellisesti mukanaan, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kisojen ajan noudattaa lähes minuuttiaikataulua. Minulla se on ollut suurin piirtein tällainen: aamu-uinti, aamupala, kisoihin valmistautuminen, kisat, kisojen jälkeiset haastattelut, takaisin opistolle, ruokailu, palkintojen jako, joukkuepalaveri… Päivät sujuvat kuin siivillä ja ennen kuin huomaa, on jo taas ilta ja aika mennä nukkumaan. Kaikissa sopivissa väleissä yritän mahdollisimman paljon seurata mediaa, mitä meistä ja kisoista kirjoitetaan. Omaa aikaa itselleen on saanut parhaiten lähtemällä lenkille. Yleensä tämä on pitänyt sijoittaa päiväohjelmassa aamun ensimmäiseksi – muuten ei ehdi.
Muutamiin kavereiden ”mitä kuuluu” tai ”miten menee” viesteihin olen ehtinyt vastaamaan, että kiirettä pitää, jutellaan kun palaan takaisin ”normaaliin elämään”. Sähköpostissa Out of office -poissaoloviestin tilalla pitäisi olla Out of normal life -teksti.
Jo kokemuksesta tiedän, että kisojen jälkeen tulee tyhjä olo: tässäkö tämä nyt oli. Silloin voin katsella hiukan taaksepäin ja palata kisojen parhaisiin paloihin. Niihin kuuluvat ainakin Hiukan huikea päivä, Jani Lakasen hopea, joukkueen kanssa vietetty hauska aamupäivä Angry birds -puistossa, jännittävä keskimatkan kilpailu sekä rennot illat, kun ehtii hetkeksi istua alas ja rauhoittua päivän kiireen jälkeen. Fiiliksistä jää parhaiten mieleen hymyilevät ihmiset, rento tunnelma, positiivinen säpinä toimittajien haastattelualueella ja se, kun on saanut läheltä elää urheilijoiden aidot tunteet kisasuorituksen jälkeen.
Uskon, että samat fiilikset ovat välittyneet TV:n ja radion kautta myös kotona suunnistusta seuraavalle yleisölle. Lähes 300 000 suomalaista katsoi maanantaista sprintin finaalilähetystä. Tunnelma teki ainakin kahteen kemiläiseen katsojaan sellaiset vaikutelman, että halusivat olla mukana paikan päällä kokemassa tunnelman. Seuraavana päivänä rouvat hyppäsivät autoonsa ja ajoivat 300 km suuntaansa katsomaan, kun Lakanen juhli hopeaa. Se varmasti olikin kaiken autossa istumisen arvoinen kokemus.
Kisat ovat sujuneet järjestelyiden kannalta erinomaisesti. Ruuhkia on ollut, mutta niistä ei voi välttyä missään suurtapahtumissa. Tunnelma on ollut mainio niin kisapaikoilla kuin kisakylässä. Näin kaikin puolin onnistuneen viikon jälkeen on jo pakko aloittaa ennakkospekulaatio. Kun 14. tammikuuta Suomen Urheilugaalassa valitaan Vuoden urheilutapahtuma, ihmettelen suuresti ja kotiinpäin vetämättä, jos Suunnistuksen MM-kisat eivät pokkaa tuota Uuno-pokaalia.
