Huippusuunnistajan ei tarvitse miettiä, miten hän suuntaa, lukee, hahmottaa ja pelkistää karttaa tai muodostaa mielikuvia kartanluvun perusteella. Perusolettamuksena on, että perustaidot ovat systemaattisen, pitkäjänteisen harjoittelun ja kymmenien tuhansien toistojen jälkeen automaatiotasolla. Harjoittelun kautta kehittynyt perustekniikka on yksilöllinen ja perustaidoissa voi olla selviä eroja urheilijoiden välillä. On tyypillistä, että huipuillakin osaaminen vaihtelee jonkin verran maastotyypin mukaan. Perustaitojen hallinta ja taitavuus kehittyvät uran edetessä, kun urheilijan kokemukset erilaisista maastotyypeistä karttuvat.
Kyky prosessoida kartalta ja maastosta saatavaa informaatiota mielikuviksi (karttakuva/maastokuva) on huippusuunnistajalle se kenties tärkein perustaito. Kultakin rastiväliltä on kyettävä poimimaan ja pelkistämään se kaikkein oleellisin tieto. Monien mielestä tämä taidon elementti erottelee jyvät akanoista ja mestarit massasta erityisesti kilpailuvauhtisessa suorituksessa. Vauhdin kasvaessa kartanluku ja ympäristön havainnointi muuttuvat haasteellisemmaksi, jolloin riski tehdä vääriä tulkintoja ja sen myötä virheitä kasvaa. Palloilutermein voisi sanoa, että tilaa ja aikaa on vähemmän, kun vauhti kiihtyy.
Kompassisuunnan käyttö ja matkan mittaus ovat sellaisia perustaitoja, joiden merkitys on vähentynyt, kun kartoista on tullut vuosien saatossa yhä yksityiskohtaisempia. Tasaisissa ja suurpiirteisissä maastoissa näidenkin osa-alueiden hallitseminen on edelleen oleellista, mikäli mielii edetä nopeasti ja varmasti. Rastityöskentely ja muu välinetekniikka eivät yleensä ole ratkaisevassa roolissa, joskin sprintissä leimausnopeus ja sujuvuus voivat joskus ratkaista sekuntipelin.
Linkit:
- Suunnistustaitovalmennus (valmennus- ja koulutusmateriaali)