Sporttitettiin mukaan!

Suunnistusliitto on mukana Sporttitetti-hankkeessa ja etsimme vielä aktiivisia seuroja, jotka lähtisivät mukaan ja ottaisivat 8.-9.luokkalaisen nuoren TET-jaksolle tutustumaan työelämään urheiluseurassa. Asia on ajankohtainen myös siksi, että suurimmalla osalla nuoria uusi kouluvuosi on jo käynnistynyt ja TET-paikan etsiminen tulee pian ajankohtaiseksi.

Viime vuonna hankkeen pilotissa olivat mukana Hyvinkään Rasti ja Espoon Akilles, joilta saadut kokemukset olivat hyvinkin positiivisia ja mikä tärkeintä, erityisesti nuorten mielestä TET-jakso oli onnistunut.

Sporttitetti on uusi TET-malli (työelämään tutustuminen), jonka yläkoululainen suorittaa urheiluseurassa ja yhteistyössä lajiliiton kanssa. Tarkoitus on tutustua ja osallistua 1-2 viikkoa liikunta-alan työtehtäviin oman yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Työtehtävät suunnitellaan yhdessä seuran vastuuhenkilön kanssa ja suunnistusseurassa ne voivat olla hyvinkin monipuolisia, esim. kouluyhteistyötä, tapahtumanjärjestämistä, suunnistusharjoitusten suunnittelua, kartoittamista tai viestintään ja someen liittyviä tehtäviä jne.

Seurassa ei tarvitse olla palkattua henkilöä, jotta Sporttitetti voidaan toteuttaa, vaan vastuuhenkilö voi olla yhtä hyvin vapaaehtoinen seuratyöntekijä. Sporttitetti voi olla nuorelle myös väylä kiinnostua ja löytää oma paikka seuratyössä jakson jälkeenkin. Samalla voi aueta mielekäs tapa pysyä lajissa mukana, jos esim. kilpaileminen ei enää tunnu omalta jutulta tai tavoitteellinen harjoittelu ei kiinnosta. Jokainen uusi vapaaehtoinen, erityisesti nuori, seuratyössä on arvokas asia.

Helpointa on, jos joku seuran omista nuorista on TETtiläinen, mutta paikkaa voi tarjota myös avoimesti muille kiinnostuneille, jos seura niin haluaa. Suunnistusliiton toimistolla toteutetaan yksi TET-jakso, jonka haku avataan pian, mutta sen lisäksi kaipaisimme vielä muutamial seuroja mukaan.

Tarjotaan nuorille mahdollisuuksia ja näytetään samalla, että myös suunnistus on aktiivisesti mukana osallistamassa nuoria!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 17.8.2018 mennessä: Timo Saarinen p. 040 5198699, timo.saarinen@suunnistusliitto.fi