Suomen naiset pronssille pyöräsuunnistuksen MM-viestissä

Pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa Itävallassa kamppailtiin torstaina viestien mestaruuksista. Suomen naiset avasivat oman mitalitilinsä nappaamalla tiukassa kisassa pronssia. Joukkueessa suunnistivat Mervi Pesu, Antonia Haga ja Marika Hara.

Naisten viestin ankkuri Marika Hara

Naisten kisan voittoon nousi viimeisellä osuudella Tsekki ja hopealle suunnisti Venäjä. Suomi kävi kamppailua ankkuriosuuden loppupuolella Liettuaa vastaan, mutta Haran varma viimeistely piti liettualaiset takana.

Avausosuudella Pesu kävi kissa-hiiri -leikkiä ja tilanteet vaihtelivat. Alun pidemmän hajonnan jälkeen Pesu joutui takaa-ajajan rooliin, mutta pääsi kuittaamaan kärkeen, Venäjän viestinviejän tehdessä virhettä. Lopun pieni koukku päästi takaa-ajajat kannoille ja vaihtoon Pesu kiri kärjessä, 13 sekuntia ennen Venäjää.

-Suoritus oli ihan hyvin hallinnassa koko ajan ja oli sellainen varma suoritus. Oli kiva startata taas viestissä. Jännityskin oli sopiva ja pääsi matkaan rennoin mielin. Tämä oli erilainen maasto kuin muut tähän mennessä. Oli enemmän toteutusta kuin reitinvalintaa.

Toiselle osuudelle kärjestä lähteminen oli Hagalle jo tuttua hommaa.

-Oma osuus lähti liikkeelle hyvin. Ensimmäisellä lenkillä ei tullut virheitä, mutta yleisörastin jälkeen laskin uria väärin ja käännyin yhtä liian aikasin. Menin kiertotietä rastille ja Olga (Shipilova Vinogradova) sai kiinni. Vähän aikaa mentiin peräkanaa.

Lopun hajonnalla Haga kävi tarkistamassa kaksi hajontaa ennen omaansa ja Tsekki pääsi kuittaamaan ohi. Ankkuri Hara pääsi osuudelleen kolmantena 2.19 minuuttia kärkeä perässä.

-Aika varmasti tuli ajeltua. En nähnyt ketään alkulenkistä, mutta ennen yleisörastia jouduin vähän hakemaan ja siinä tuli kaveri takaa näkyviin. Lopussa meillä oli varmaan eri hajonta ja pystyin jättämään. Oli aika jännä loppu. Ajovauhti ei ehkä ollut mikään vauhdikkain kun piti vetää varmasti ja lukea joka risteys.

Lopulta maalissa ero neljänneksi tulleeseen Liettuaan kertyi lähes minuutin. Viestimitalin myötä Haralla on nyt 11 vuoden putki voitettuja MM-mitaleja ja yhteensä mitaleja on 23.

-Tyytyväinen täytyy olla, tytöt veti hyvin. Täytyy katsoa miten tulevaisuudessa jaksaa jatkaa. Pitää varmaan jättää noille nuoremmille tilaa, Hara kuittaa 16 vuoden tauon jälkeen arvokisapaluun tehneelle Pesulle.

Miehet seitsemänneksi

Miesten joukkue suunnisti tiukassa viestissä seitsemänneksi. Joukkueessa suunnistivat Andre Haga, Jussi Laurila, Pekka Niemi. Miesten kisan voittoon suunnisti Venäjä, hopealle Ruotsi ja pronssille Tsekki. Ruotsin hopeaa voidaan pitää melkoisena yllätyksenä. Ankkuri Viktor Larsson itse olisi ollut erittäin tyytyväinen jo kuudenteen sijaan.

Miesten viestin ankkuri Pekka Niemi

Maajoukkueen valmentaja Mikko Niskanen on tyytyväinen siihen, että kuudessa sarjassa tuli neljä mitalia. Kultamitalin uupuminen viestistä jäi kuitenkin henkilökohtaisesti hieman kaivelemaan. Suomen kakkosjoukkueiden riesana kisassa olivat välinerikot.

-Täällä osoitettiin että varsinkin miehissä ja naisissa taso on tasainen ja kova. Vähän kun epäonnistuu, niin ei tule enää mitalia. Itse olen tyytyväinen että esimerkiksi Ruotsi sai mitalin. Se että tulee uusia mitalimaita, on aina lajille hyväksi.

Nuorten sarjoista odotettuja mitaleita

Nuorten kisoissa Suomen nuoret jatkoivat tasaisen hyviä esityksiä ja ottivat kolme mitalia ja yhden neljännen sijan. Nuorten MM-kisoissa Suomen naisten joukkue Jutta Nurminen, Pinja Koskinen, Saara Yli-Hietanen suunnisti pronssille. Nuorten poikien EM-kisoissa puolestaan Ilari Haltia, Wertti Autio, Antti Rissanen ottivat niin ikään pronssia ja tytöissä Silja Yli-Hietanen, Vilma Pesu, Kaarina Nurminen hopeaa.

NEM-hopeamitalistit Vilma Pesu, Kaarina Nurminen ja Silja Yli-Hietanen

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut jatkuvat Itävallassa välipäivän jälkeen lauantaina käytävällä pitkän matkan kilpailulla.

Lisätietoa kisasivuilta: http://www.wmtboc2018.at/wmtboc2018/

Tulokset, Pyöräsuunnistuksen MM-viesti, Itävalta

Miehet: 1) RUS 1.48.29 (Anton Foliforov, Ruslan Gritsan, Grigory Medvedev), 2) SWE 1.48.38 (Linus Karlsson Mood, Marcus Jansson, Viktor Larsson), 3) CZE 1.48.59 (Jiri Hradil, Vojtech Ludvik, Krystof Bogar),…, 7)  FIN 1.52.59 (André Haga, Jussi Laurila, Pekka Niemi)

Naiset: 1) CZE 1.58.00 (Katerina Novakova, Veronika Kubinova, Martina Tichovska), 2) RUS 2.0026 (Anastasia Svir, Olga Shipilova Vinogradova, Svetlana Poverina), 3) FIN  2.01.52 (Mervi Pesu, Antonia Haga, Marika Hara)

Tulokset, Pyöräsuunnistuksen NMM-viesti, Itävalta

Miehet: 1) CZE 1.34.29 (Richard Wohanka, Matyas Ludvik, Jan Hasek), 2) FRA 1.39.17 (Anathael Dott, Nicolas Delaire, Jeremi Pourre), 3) SUI 1.41.26  (Noah Rieder, Silas Hotz, Adrian Jaeggi), 4)  FIN  1.45.15 (Tomi Nykänen, Juha Lilja, Teemu Kaksonen)

Naiset:  1) CZE 1.53.20 (Veronika Grycova, Tatiana Gubernatorova, Vilma Kralova), 2) AUT 1.54.32 (Lea Hnilica, Lena Schnetz, Jana Hnilica) 3) FIN 1.56.42 (Jutta Nurminen, Pinja Koskinen, Saara Yli-Hietanen)

Tulokset, Pyöräsuunnistuksen NEM-viesti, Itävalta

Miehet:1) FRA 1.21.36 (Kylian Wymer, Albin Demaret Joly, Jason Bedry),  2) DEN 1.26.39 (Morten Jögensen, Noah Tristan Hoffmann, Mikkel Brunstedt Noergaard), 3) FIN 1.33.07 (Ilari Haltia, Wertti Autio, Antti Rissanen)

Naiset: 1) RUS 1.38.01 (Cristina Vaganova, Anastasiia Ruzanova, Alena Aksenova) 2) FIN 1.39.23  (Silja Yli-Hietanen, Vilma Pesu, Kaarina Nurminen), 3) POL 1.56.06 (Karolin Dammfeld, Julia Nyga, Aleksandra Polewka)

16.8.2018 klo. 10.05 päivitetty tuloksia