Rastilippu-palvelu koetaan nykyaikaiseksi

Rastilippu-palvelu on ollut käytössä vajaan vuoden. Seurat antavat palvelusta hyvää palautetta seuratoimintakyselyssä. Haluamme jakaa muutaman poiminnan palautteista:

– Rastilippu toimi hienosti kahdella koneella. Olemme pitäneet tulospalvelusta. Meillä on EResults Lite ja toisessa läppärissä Eresults Mobile, jonka vuosimaksu on 50 e. Vaatii Windows 10 käyttöjärjestelmän. Tulokset siirtyivät meidän metsiköissä pilven kautta sekunnissa vieressä olevaan lähtökoneeseen ja samalla suoraan internettiin ja Rastilippuun, kertoo Vaasan Suunnistajien Ossi Peltola.

Kuusankosken Urheiluseuran Ari Hietanen kertoo:

– Rastilippu on hyvä systeemi. Harkitsemme jopa lehti-ilmoitusten pois jättämistä. Rastilippu tavoittaa kohderyhmän riittävän hyvin.

Kalevan Rasti ottaa Rastilipun käyttöön kaikkine toimintoineen tulevana kesänä. Seuratyöntekijä Mervi Pötry:

– Seurassa harkittiin Rastilippua jo vuosi sitten, mutta haluttiin ensin katsoa, miten homma lähtee käyntiin. Kyselyjä asiakkailta alkoi tulla kesän mittaan, kun väki oli käynyt Etelä-Suomessa kuntorasteilla joissa Rastilippu oli käytössä. Online-tuloksille on kysyntää, sillä osa suunnistajista on hyvin kilpailuhenkisiä. Tulokset haluttaisiin nähdä heti eikä vasta seuraavana päivänä. Myös oma tulosarkisto ja väliaikojen parempi vertailumahdollisuus palvelee asiakkaita. Ilmoittautumisruuhkat eivät täällä ole vielä ongelmana vaikka kävijämäärät lähtivät mukavaan nousuun Jukolan myötä. Toki odotamme myös, että käteisen käyttö tapahtumapaikalla vähenee. Kesän kuntorastit järjestämme yhdessä muiden Joensuun seudulla toimivien seurojen kanssa, joista ilmeisesti kaksi neljästä on myös kiinnostunut ottamaan ilmoittautumisen ja tulospalvelun käyttöön.

Seuroissa on meneillään kesäkauden valmistelu

Seurat pitävät suunnittelukokouksia ja valmistelevat kesän kuntorastikautta. Suunnistajien keskuudessa Rastilippu koetaan näppäräksi käyttää ja he toivovat, että Rastilippu olisi laajalti käytössä.

Rastilippu-palvelussa on nyt mahdollista yhdistää useamman seuran järjestämä kuntorastisarja yhteiseksi sarjaksi. Tätä on kovasti toivottu. Yhdistämisen ohje löytyy seuraohjeista, tapahtumahallinnan sivulta.

Seurojen kannattaa ottaa yhteyttä, jos mielessä on kysymyksiä Rastilippu-palvelun käyttöönottoon liittyen. Lisäksi Suunnistusliitto tarjoaa etäkoulutuksia, joihin on helppo osallistua.

Opastusta Rastilipun käyttöönottoon

Suunnistusliitto järjestää Rastilippu-palvelun etäkoulutuksia, joihin jokaisen seurakäyttäjän on helppo osallistua. Seuraavat koulutukset pidetään keskiviikkona 13.2. ja tiistaina 12.3. Lisätietoa ja ilmoittautuminen.

Ensimmäinen etäkoulutus pidettiin 16.1. Osallistujia oli Saarijärveltä Porvooseen ja he kokivat saaneensa koulutuksen aikana vastauksia kysymyksiinsä. Koulutukseen osallistuminen madaltaa käyttöönoton kynnystä.

Kun seurakäyttäjälle tulee eteen kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä. Pieniäkin asioita voi kysyä, eikä kannata jäädä harmittelemaan, jos jotakin ei ymmärrä. Yhteydenotot: rastilippu(a)suunnistusliitto.fi

Tulossa olevia ominaisuuksia Rastilippuun

Rastilipun maksutavat kehittyvät koko ajan. Maksuturva kehittää yhdessä Suomisportin kanssa ns. one click -payment maksutapaa Suomisportissa. Kun tämä maksutapa tulee käyttöön, niin suunnistajalta säästyy klikkauksia, kun hän maksaa ilmoittautumisensa.

Lisäksi Suomisport / Olympiakomitea käy neuvotteluja sekä Edenredin (Virike-setelit) ja Smartumin kanssa. Pyrkimyksenä on saada maksutavoiksi työhyvinvointisetelien sähköisiä muotoja. Aikataulut ovat vielä toistaiseksi avoimia.

Suomisportissa kehitetään myös muita asioita. Sen jälkeen kun Suomisportissa on tehty peruskehitystä, on mahdollista tehdä Rastilippuun uusia ominaisuuksia. Tavoitteena on saada toteutettua useamman henkilön ilmoittaminen kerralla, toinen maksukategoria (esim. lapsen maksu) ja vuokra-Emitin maksaminen ilmoittautumisen yhteydessä. Kehitystoimien listalla on myös ns. sarjalippu, jolloin esim. 5 kerran sarjalipusta voi vähitellen käyttää osallistumiskertoja.

www.rastilippu.fi

Seuran ohjeet

Tilaa harrastesuunnistuksen uutiskirje seurojen kuntorastien vastuuhenkilöille.
Lue uusin harrastesuunnistuksen uutiskirje (30.1.2019)