Pyöräsuunnistuksen MM-sprintissä nelossijat ja nuorten pronssia

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut avattiin Tanskassa sprinttikilpailulla. Parhaasta suomalaismenestyksestä vastasivat Jussi Laurila ja Marika Hara nelossijoillaan sekä nuorissa Kaarina Nurminen pronssimitalilla.

Viborgin kaupungin ydinkeskustassa ajettu sprintti sisälsi paljon epäsäännöllistä ruutukaavaa, mukulakiveä sekä tiukkoja käännöksiä katujen kulmissa. Pyöräsuunnistuksen sprinttejä pystytään ajamaan hyvin vähän vastaavanlaisilla pienillä korttelialueilla ja se lisäsi yllätysmomenttia tuloslistoille.

Miesten kilpailun kärkikaksikko Grigory Medvedev ja Anton Foliforov on totuttu näkemään palkintosijoilla, mutta pronssille ajanut Ranskan Yoann Courtois oli yksi päivän yllättäjistä.

Neljänneksi ajaneen Jussi Laurilan suoritus oli vahva ja ero mestariinkin oli vain kolmetoista sekuntia.

– Heti kartan nähdessä tuli sellainen olo, että pitää ajaa tarkasti ja sujuvasti. Siltikin tuli kolme reilun 15 sekunnin koukkua mutta muuten meni todella sujuvasti. Haastava ja hyvä rata oli, analysoi Laurila.

Myös Pekka Niemi hätyytteli kymppisakkia alle minuutin voittajalle hävinneenä.

– Tänään ei miehissä oikein kukaan tainnut ajaa puhtaasti, kun oma ero kärkeen on näin pieni ja suorituksessa tuli paljon koukkuja sekä yksi turha ajo pussin perälle, kertoi Niemi

Marika Haran ajolla irtosi neljäs tila.

Naisten kilpailussa voittaja Emily Benham Kvåle teki suhteellisen ison eron kilpakumppaneihinsa. Neljänneksi ajanut Marika Hara jäi voittajasta jo reilut puolitoista minuuttia, eikä ollut aivan tyytyväinen päivän suoritukseensa.

– Suoritus ei lähtenyt oikein missään vaiheessa sujumaan, ja suunnistus oli ihan jaloissa. Kerran menin sekaisin korttelikossa ja siinä meni aikaa. Tästä jatketaan paremmalla mielellä kohti metsäkisoja, mietiskeli Hara.

Viidenneksi ajanut Henna Saarinen oli iloinen suoritustasonsa palautumiseen kevään vaikeuksien jälkeen.

– Olin vappuna selkäoperaatiossa ja on kiva päästä taas ajamaan hyvällä tasolla. Tosin aivan vaikeuksitta tänään ei sujunut, kun kerran törmäsin toiseen kilpailijaan ja siinä meni pyörän tanko hänen pinnojensa väliin, kuvaili Saarinen kisan kommelluksia.

Nuorten kilpailussa pronssimitali

Kaarina Nurminen kaarsi nuorten kilpailussa kolmanneksi.

Suomalaisnuoret ajoivat vahvasti nuorten MM-kilpailussa, kun Kaarina Nurminen avasi kisojen mitalitilin pronssilla ja Saara Yli-Hietanen heti perään neljänneksi.

– Hyvä fiilis, mutta ei ollut ihan nappisuoritus. Alussa oli turhaa hidastelua, mutta sitten toteutin reitinvalintoja nopeammilla päätöksillä. Muurienkin kanssa oli välillä hankaluutta tulkita mistä saa mennä, mutta lopulta selvitin ne hyvin, iloitsi Nurminen.

Nuorten miesten kilpailussa Juha Lilja piti hetken kärkipaikkaa hallussaan, mutta joutui kirjaamaan hylkäyksen tuloskorttiinsa ylitettyään matkalla yhden harmaalla piirretyn kielletyn muurin. Parhaasta suomalaistuloksesta vastasi siten Miika Nurmi.

– Suoritus oli hyvä, ja vain kartanvaihdossa tuntui hieman sähläykseltä. Minulla on enemmän taustaa jalkasuunnistajana, ja tämä suunnistuksellisesti vaativa rata oli minulle kuin tehty, kertoi Nurmi.

MM-kilpailut jatkuvat tiistaina käytävällä keskimatkan kilpailulla.

Täydelliset tulokset: http://wmtboc2019.dk/

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut, Viborg, Tanska, sprintti

Naiset: 1) Emily Benham Kvåle GBR 22.08, 2) Veronika Kubinova CZE 22.47, 3) Clare Dallimore GBR 22.51, 4) Marika Hara FIN 23.46, 5) Henna Saarinen FIN 23.51, 6) Nadia Larsson SWE 23.57, …,  13) Ruska Saarela FIN 25.43, 25) Antonia Haga FIN27.33,  29) Jutta Nurminen FIN 28.18, 32) Ingrid Stengård FIN 29.38

Miehet:  1) Grigory Medvedev RUS 22.27, 2) Anton Foliforov RUS 22.28, 3) Yoann Courtois FRA 22.38, 4) Jussi Laurila FIN 22.40, 5) Fabiano Bettaga ITA 22.46, 6) Simon Braendli SUI 22.57, …, 11) Pekka Niemi FIN 23.18, 18) Samuel Pökälä FIN 23.49, 24) Anders Blomster FIN 24.29, 29) Kare Kaskinen FIN 24.53, 51) Andre Haga FIN 28.09

Nuorten (20-v) MM-kilpailut, Sprintti

Naiset: 1) Lilou Pauly FRA 14.29, 2) Nikoline Splittorff DEN 15.00, 3) Kaarina Nurminen FIN 15.19, 4) Saara Yli-Hietanen FIN 15.33, 5) Georgia Skelton NZL 15.40, 6) Lucie Rudkiewicz FRA 15.51, …, 12) Anna Ruokola FIN 16.22, 16) Pinja Koskinen FIN 16.52, Viivi Voutilainen FIN hyl., Eveliina Välimaa FIN kesk.

Miehet:  1) Thomas Steinthal DEN 17.34, 2) Jan Hasek CZE 17.38, 3) Danil Buzovkin RUS 18.48, 4) Pavel Radyvanyuk RUS 19.07, 5) Jason Bedry FRA 19.11,  6) Miika Nurmi FIN 19.16, …, 9) Tomi Nykänen FIN 19.37, 14) Teemu Kaksonen FIN 20.02, 22) Väinö Venetjoki FIN 21.08, 34) Wertti Autio FIN24.47, Juha Lilja FIN Hyl.

Suunnistusliiton kuvapankki: https://kuva.sslmedia.info/Py%C3%B6r%C3%A4suunnistuksen-MM-2019/Sprintti/