Toista kertaa järjestettävä Kainuu Ski O Week käydään 6.-11.12.2024
Puolangan Paljakassa. Naisten ja miesten eliittisarjat ovat yksi
kovatasoisimmista Suomessa järjestetyistä hiihtosuunnistuskilpailuista, sillä mukaan ovat ilmoittautuneet lähes kaikki viime talven MM-mitalistit.
Kilpailijoita on mukana 13 eri maasta ja yhteensä mukaan on jo ilmoittautunut yli 300 hiihtosuunnistajaa.
Vaikka lämpimät kelit ovat sulattaneet lumia myös Kainuusta, on
Puolangan vaaramaastoissa lumi säilynyt ja kilpailu voidaan käydä
hyvissä olosuhteissa. Järjestäjät ovat kuitenkin siirtäneet kaikki viisi
osakilpailua pidettäväksi samaan paikkaan Paljakkavaaran ylämaastoihin olosuhteiden varmistamiseksi. Viikolle voi ilmoittautua 1.12.asti.