Veteraanien MM-kisat jatkuivat keskimatkalla – suomalaissuunnistajille 10 mestaruutta

Suunnistuksen veteraanien MM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona keskimatkojen finaaleilla Sauvossa.  Reilut 4200 suunnistajaa sijoitettiin eri ikäluokissa tiistain karsintakilpailun perusteella eri finaaleihin, ja jokaisen ikäluokan A-finaalissa ratkottiin maailmanmestarit ja muut mitalistit. Suomi sai keskimatkalta 10 maailmanmestaruutta ja vajaat parikymmentä himmeämpää mitalia.

45-vuotiaiden mitalistit. Jani Lakaselle miesten mestaruus.

Merja Rantanen suunnisti naisten yli 40-vuotiaiden sarjassa voittoon yli minuutin erolla toiseksi tulleeseen Anni-Maija Finckeen. Myös naisten 45 sarjassa nähtiin tuttu mestari, kun Sveitsin Simone Niggli sai jo kisojen toisen kultamitalin voitettuaan toiseksi tulleen Latvian Inga Damben melkein kahden minuutin erolla.

Nuorimpien sarjojen, 35-vuotiaiden, maailmanmestarit olivat tyytyväisiä päivän suorituksiinsa ja kisaratoihin.

”Tein eilen kuuden minuutin pummin eli tänään piti sitten skarpata. Suunnistus sujuikin hyvin pieniä mutkitteluja lukuun ottamatta”,  totesi naisten 35 sarjan voittaja Heini Saarimäki.

Merja Rantanen voitti 40-vuotiaat.

Myös miesten 35 sarjan voittaja Fredric Portin kehui erityisesti itselleen sopivia ratoja.

”Suunnistus sujui hyvin pieniä koukkuja lukuun ottamatta. Mukavaa intensiivistä suunnistusta, rata oli hyvin suunniteltu keskimatkalle ja maasto oli nautinnollista. Loppuun jaksoin vielä juosta kovaa, ja tuntui vahvalta erityisesti ylämäissä”, Portin sanoi.

35-vuotiaiden maailmanmestarit Fredric Portin ja Heini Saarimäki.

Naisten 50-vuotiaiden mestari Yvonne Gunell nautti sekä radasta että maastosta.

”Suunnistus sujui kyllä hyvin, mutta jännitti paljon ennen lähtöä. En tiedä miksi jännitti, mutta se on toisaalta hyvä. Silloin keskittyy paremmin ja se tarkoittaa myös, että kisat ovat itselle tärkeitä. Tykkäsin radasta ja maastosta paljon”, Gunell kertoi.

50-vuotiaiden maailmanmestarit Yvonne Gunell ja Manu Mutka.
Sole Nieminen voitti ainoana osanottajana 95-vuotiaiden sarjan.

Kisojen vanhin osanottaja, naisten 95-vuotiaiden sarjan, Sole Nieminen varmisti varmalla suorituksella itselleen kilpailuviikon toisen kultamitalin.

Kisaviikon viimeinen kilpailu suunnistetaan perjantaina Rymättylässä. Silloin on vuorossa pitkien matkojen finaalit.

Leo Pyymäki voitti 60-vuotiaiden maailmanmestaruuden.
70-vuotiaiden mitalistit. Naisten mestari Pirkko Kalliola.
80-vuotiaiden mitalistit. Miesten voittaja Heikki Rusko.
Tulokset veteraarien MM-kilpailujen keskimatka 7.8.2024, Sauvo

W95 1,1 km

1) Sole Nieminen Jämsän Retki-Veikot 1.06.09.

M90 1,3 km

1) Sten Bergstrand Skogsluffarnas OK SWE 21.55, 2) Paul Forseth OL Trollelg NOR 26.39, 3) Johan Jansson Vaxjo OK SWE 26.56.

W90 1,1 km

1) Clarie Ek OK Pan Kristianstad SWE 50.06.

M85 1,9 km

1) Sivert Axelsson Nybro OK SWE 35.35, 2) Knut Kjemhus Kongsberg OL NOR 37.00, 3) Esko Kilo Lappeen Riento 37.08.

W85 1,3 km

1) Eivor Steen Olsson Kungalvs OK SWE 22.51, 2) Gudrun Broman Goteborg Majorna OK SWE 23.49, 3) Elli Pelkonen Keski-Karjalan Rasti 25.38.

M80 2,3 km

1) Heikki Rusko Vaajakosken Terä 27.42, 2) Raimo Karvonen Suomusjärven Sisu 30.43, 3) Leidulv Vinje Nidaroest OK NOR 30.54.

W80 1,7 km

1) Sharon Crawford Rocky Mountain OC USA 24.14, 2) Torid Kvaal Freidig NOR 26.49, 3) Ulla Lindhe IK Stern SWE 26.53.

M75 2,7 km

1) Lars Ake Wall OK Tisaren SWE 27.48, 2) Veikko Loukonen Piikkiön Kehitys 28.08, 3) Magnus Saveros nilivara IS SWE 29.20.

W75 2,2 km

1) Karin Gustafsson Strangnas Malmby OL SWE 26.47, 2) Britt Eriksson Sala OK SWE 30.26, 3) Maria Ehn Tullinge SK SWE 30.51.

M70 3,0 km

1) Clas Fries Umea OK SWE 26.28, 2) Sigurd Daehli Loten OL NOR 27.34, 3) Tom Arild Karlsen Fredrikstad Skiklubb NOR 28.02.

W70 2,4 km

1) Pirkko Kalliola Maarian Mahti 29.03, 2) Alida Abola Ozons LAT 29.13, 3) Gro Solnoerdal Rudsbygd IL NOR 30.17.

M65 3,3 km

1) Per Erik Bjorklund Bjursas OK SWE 27.45, 2) Pekka Fincke Vehkalahden Veikot 27.57, 3) Jorgen Martensson Modum OL SWE 27.59.

W65 2,7 km

1) Elisabeth Fries Umea OK SWE 29.38, 2) Kjellrun Sporild Malvik il NOR 30.53, 3) Anne Pelto Huikko Hiisirasti 31.03.

M60 3,7 km

1) Leo Pyymaki Espoon Suunta 24.19, 2) Joacim Ingelsson Ockelbo OK SWE 26.16, 3) Lars Jansson Gavle OK SWE 27.03.

W60 2,9 km

1) Laila Hoglund FK Herkules SWE 27.59, 2) Elisabet Enmark Gavle OK SWE 30.23, 3) Paivi Lassila RasTiimi 30.33.

M55 3,9 km

1) Gjermund Urset IL BUL Tromsoe NOR 27.01, 2) Antti Virtanen Hämeenlinnan Suunnistajat 28.03, 3) Marko T Loukkalahti Hiidenkiertäjät 28.20.

W55 3,1 km

1) Carina Svensson Bredaryds SOK SWE 27.40, 2) Anna Gornicka Antonowicz Team 360 stopni Warszawa POL 29.23, 3) Annika Viilo Tampereen Pyrintö 29.48.

M50 4,1 km

1) Manu Mutka Turun Metsänkävijät 26.00, 2) Marek Prasil OK Jihlava CZE 27.04, 3) Ali Kuosku Skogsluffarnas OK SWE 27.18.

W50 3,3 km

1) Yvonne Gunell Pargas IF 23.49, 2) Linda Take OK Tyr SWE 28.15, 3) Heidi Salonen Helsingin Suunnistajat 28.37.

M45 4,2 km

1) Jani Lakanen Helsingin Suunnistajat 26.42, 2) Mats Haldin Halden SK 26.59, 3) Jarkko Huovila Kalevan Rasti 27.39.

W45 3,5 km

1) Simone Niggli ol norska SUI 24.23, 2) Inga Dambe Olaine LAT 26.12, 3) Sanna Paukkunen MS Parma 26.28.

M40 5,0 km

1) Baptiste Rollier OK 99 Hradec Kralove SUI 30.36, 2) Tuomo Makela Angelniemen Ankkuri 31.16, 3) Kristaps Jaudzems Saldus OK LAT 32.32.

W40 4,1 km

1) Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot 33.01, 2) Anni-Maija Fincke Tampereen Pyrintö 34.06, 3) Bodil Helgerud Halden SK 34.50.

M35 5,1 km

1) Fredric Portin IF Brahe 31.53, 2) Kristo Heinmann Varska OK Peko EST 32.38, 3) Kent Ohlsson Sodertalje Nykvarn Orientering SWE 32.47.

W35 4,3 km

1) Heini Saarimaki Angelniemen Ankkuri 34.00, 2) Outi Hytonen Kangasala SK 34.33, 3) Jenny Finnas Malax IF 34.45.

Kaikki tulokset

Kuvat

Kuvia järjestäjien sivuilla: https://www.wmoc2024.fi/photos
Suunnistusliiton kuvapankki: https://kuva.sslmedia.info/Suunnistus-2024/WMOC-ja-Fin5

 

 

Suunnistuksen veteraanien MM-kilpailut järjestetään 2.-9.8.2024 Turussa, Sauvossa ja Rymättylässä. MM-mitaleista kilpaillaan naisten ja miesten 35–95-vuotiaiden ikäsarjoissa. Kilpailijoita MM-kisaan osallistuu yli 4200 henkilöä 42 maasta. Kyseessä on suurimmat veteraanien MM-kilpailut kisojen historian aikana.

Sprinttisuunnistuksen karsintakilpailu käydään Turussa Paavo Nurmi -stadionin ympäristössä 3.8. ja sprintin finaali Tuomiokirkon läheisyydessä 4.8. Keskimatkan karsinta 6.8. ja finaali 7.8. suunnistetaan Sauvon maastoissa. Kilpailuviikko huipentuu Rymättylän avokallioilla 9.8., jossa mitellään pitkän matkan MM-mitaleista.

Tapahtuma järjestetään talkoovoimin ja yhteensä vapaaehtoisia on mukana 570. Järjestäjinä toimivat Turun Suunnistajat, Paimion Rasti, Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat -52. Yhteistyössä mukana ovat myös Turun kaupunki, Suomen Suunnistusliitto ja kansainvälinen suunnistusliitto IOF.

Lisätietoa MM-kilpailuista ja yleisökilpailusta löytyy osoitteesta wmoc2024.fi.